lauantai 7. toukokuuta 2011

Hangon keksi


ja elämäni ensimmäinen pokaali... olihan tuo jo aika saada ;)
Aikani jahkasin Pidisjärven ympärijuoksulle lähtöä, kun tosiaan ne pitkät lenkit ovat jääneet vähiin. Tiistaina juoksukoulussa olin vielä sitä mieltä, etten lähde juoksemaan. Sitten kuitenkin pieni reittimuutos ja virallisesti mitattu puolimaraton houkuttivat. Tuli lähdettyä.
Ilma oli oikein mukavan aurinkoinen, tosin kylymästi tuuleskeli. Pisti miettimään vaatetusta.

Läksin aika räväkästi matkaan, kun pääsin tutun lujan menijän beesiin. Ajattelin, että katsotaan milloin noutaja tulee. Kahdeksan kilometrin jälkeen piti päästää Marjatta menemään. Kohtuullisesti pysyin kuitenkin omassa vauhdissa ja parin viimeisen kilometrin ajan pystyin vielä hiukan kiristämään.
Tyytyväinen kai pitää olla jos virallinen puolikkaan aika paranee melkein 15 min.
Aikani siis 2:11,55. Ja nelikymppisten naisten sarjan kolmas ;D
Sykelukemat huiteli yli 175... unohdin sammuttaa mittarin maaliin tullessa.
Ihan mahdottoman tyytyväinen ja iloinen juoksija nyt täällä... on kyllä niin väsynyt, ettei jaksa kertoa enempää.

13 kommenttia:

  1. Isot onnittelut! Onneksi menit kun aikakin parani noin hurjasti ja lujaa oot kyllä mennyt. Jee! =)

    VastaaPoista
  2. Huh tuota esikoisen menoa! Isä täällä on ylpeä ja mielissään kun tytär on tullut isäänsä siis yhtä "nopeakinttuinen"! Kyllä äitikin iloitsee, mutta vauhti joskus hirvittää - antaa mennä jos kerran hyvältä tuntuu. Onnea hyvän suorituksen johdosta t. mummeli ja pappa

    VastaaPoista
  3. Hieno juoksu, ja hurja parannus aikaan! Siitä varmaan irtoaa taas paljon motivaatiota seuraaviin lenkkeihin.

    Niin, ja onnittelut vielä pokaalista!

    VastaaPoista
  4. Voi että, paljon onnea huipusta juoksusta ja pokaalista. Niin se vaan kummasti sydäntä lämmittää aina, siitä ei pääse mihinkään :)

    Tosi hyvä parannus kyllä sun aikasempaan, oliskohan ollut juoksukoululla osuutta asiaan?

    VastaaPoista
  5. Kamalasti kiitoksia onnitteluista! Vauhti oli tällä treenillä tälle naiselle ihan makoista, kun vieläkin täytyy ihmetellä miten irtosi. Juoksukoulusta oon saanut hyviä eväitä ja paljon positiivista kannustusta, että varmasti on osuutensa asiaan.

    VastaaPoista
  6. Onneksi olkoon hienosta juoksusta ja pokaalista.

    VastaaPoista
  7. Onnea onnea saavutuksesta täältä toiselta pikkusysteriltäkin! Mahtoivatko kynnet olla entisestä juoksusta jo kunnossa, vai meneekö se vuosi, niinkuin joku oli sanonut?

    VastaaPoista
  8. Tänks systerit!
    Varpaankynnet ovat juuri ehtineet parantua. Niistä riittikin juoksun jälkeen juttua, kun Tukholmaan menevillä maratonareilla alkoi jo kynnet kuoriutua varpaista :(

    VastaaPoista
  9. Sama vissiin vetää koko kynnet valmiiksi irti, niin ei tartte mokomista kärsiä:)

    VastaaPoista
  10. Hienosti juostu! Mukava varmasti tuo pokaalikin ja aika taas innostanee uusille juoksulenkeille :)
    t:Sirpa

    VastaaPoista
  11. Ensimmäistä kertaa vierailulla täällä! :) Upeasti juostu! Oikein paljon onnea hienosta juoksusta ja tuloksesta! :) Ja tsemppiä taas treeneihin!

    VastaaPoista
  12. Hei Ninni ja tervetuloa! Kiitos vaan, aika oli tälle tallustelijalle ihan hyvä. Täytyypä käydä vastavierailulla.

    VastaaPoista