antoi pientä iloitsemisen aihetta, kun muuten elo on tuntunut haastavalta.
Tällä viikolla Nivalalaisia "lellittiin" ilmaisella kehonkoostumusmittauksella maakunta liikkeelle-hankkeen puitteissa. Paljon olisi ollut halukkaita kehonkoostumuksen mittaukseen, viikon ajat menivät päivässä. Nopeat söivät hitaat. Hieno juttu, että oman kehon koostumus kiinnostaa.
Vietin perjantai-iltapäivän Kipinäläis punnitsijana, mikä oli kyllä mukavaa vaihtelua viikon arkirutiineihin. Ikäjakauma oli reilusti yli 40 (siis perjantaina) olisiko se ikä jolloin ihmiset alkavat pohtimaan eloaan ja oloaan? No, tämä mielipide painottuu nyt vankasti omakohtaiseen kokemukseen. Jonkinlaista herätystä ihminen tarvitsee eri elämänvaiheissa. Tämä oli hieno herättäjä nivalalaisille!
No, omassa kehonkoostumuksessa oli iloitsemista viskeraalisen rasvan humpsahtaminen melkein 30 yksikköä (neliösenttiä, viimeksi arvo pikkuisen yli 70). Siinä siis suunta on hiRRRveen hyvä ;)
En tiedä voiko vaikutusta olla silläkin, että olen tätä keskivartalo kuntoon- projektiani painottanut.
Ilmeisesti talven liikkumisten monipuolistaminen on tehnyt tehtävänsä. Nimittäin keskivartalon lihasmassa oli kasvanut ja on nyt tasapainossa muuhun vartaloon nähden. Jumpaa, jumppaa... jos ei innosta ryhmät, niin olohuoneessa sitten niinku mää! HuRRRjan iloinen tuosta tuloksesta.
Siinä mielessä mukava vertailla, että edellinen inbody- mittaus on tehty juoksukoulussa vuosi sitten keväällä, joten näin tämän talven liikkumisten jälkeen lihastasapaino on parempi, kuin edellisen.
Mainittakoon nyt sekin ilonaihe, että rasvaprosenttikin oli tippunut (nyt 23,4).
Kesän treenin jälkeen uskoisin näiden asioiden olevan hyvin hanskassa... (viimekesän treeni onnistui minusta varsin hyvin). Mutta, että talven jälkeen tulokset ovat tässä. Hiukan tuuletella täytyy :D!!
Täytyy nyt vielä hiukan hymistellä sille ajatukselle, että viimekertaisen mittauksen jäljiltä savu nousi korvista, kun ylävartalon suhde muuhun kehoon oli yli... Pihisin ja päätin, etten tee käsivarsilla enää minkäänsorttista treeniä ;) ... noo se päätös oli tieten mennyt "huonosti", sillä molempien käsivarsien lihasmassa oli kasvanut. Mutta koko keho on mittausten mukaan tasapainoinen. Hulavannetta kun oppisi pyörittämään, niin saisi tuo vyötärön naiselliseksi.
Juu, eipä tässä, jostakin kun saisi ostaa juoksuvauhtia ja intoa ens kesäksi, niin alkaisi olla homma kohillaan!
Liikunta tekee paljon hyvää. Elimistö voi paremmin, ihmiset ovat keskimääräistä tyytyväisempiä peiliminäänsä kuin ilman liikuntaa. Tärkein vaikutus taitaa olla (ainakin omalla kohdallani)sittenkin tuohon olkapäiden välissä olevaan palloon, joka onneksi ei ole enää ihan europallon muotoinen. :) Olisiko lähempänä amerikkalaista jalkapalloa?
VastaaPoistaOnnittelut hienosta tuloksesta!!!
kiitos vain Cosmos! Ihmiset ovat keskimääräistä tyytyväisempiä, mutta naiset eivät koskaan ;) näin olen pohdiskellut.
VastaaPoista