Pitäisikö

innostua taas tänne jutustelemaan.
Monistellen kesällä olen aloittanut, mutta joku tökki. Sanainen arkku ei auennut.
Erilainen kesä takana, ei treeniä... liikkumista kylläkin.

Facebookin juoksufoorumilla on ollut mukava osallistua keskusteluihin ja huomata etten ole maaliman ainoa vaivanen. Vähän harmittaa näin jälkikäteen, kun en keväällä älynnyt teipata jalkaani pyssymäkilenkeille. Monista vahingoista viisastuneena jalka on ollut melkoisen tukevassa urheiluteipissä viime lenkit. JA kas hölökkäkilometrejäkin on kertynyt jonkin verran varastoon. Keskisyke meinaa nousta mahdottoman korkeaksi ja olenkin tehnyt Cosmoksen opein sellaista kävely-juoksu-lenkkiä. Jospa saatais tämä rapakunto pikkuhilijaa nousuun.
Noo tiedä sitten miten tässä syksy treenaillaillaan?
2.9. aloitan opinnot Hamkissa ja asunkin viikot Hämeenlinnassa. Kyllä jänskättää!

Hankalinta tulee olemaan koti-ikävän kanssa eläminen.
Nyt olen huhkinut hullunlailla äidin rakkautta pakastimen täytöksi; sämpylää, pullaa, pitsaa ja piirakoita. Noo taustalla kuitenkin ajatus opiskelijabudjetista ja säästöistä ruokalaskussa.
Reilu viikko vielä tässä kotosalla  ja sitten edessä maisemanvaihdos. Voe kehvatsu!
Miettikääpä sitä.

Maradonnan kanssa käytiin viime viikolla leukoja liikuttamassa  pikkupatikalla Törmäjärven ympäri. Tuntuu siltä, että pitäis nyt nähdä vielä kaikki kamut, jos sitten ei ennää ikinä nää kettään ;)

Jarkko treenaa Kärkimaratonille ja pitkät lenkit ovat menneet suhteellisen mukavasti. Kiertelin  yhden lenkin kickbikella kaverina.
Välillä mietin, että oonko minäkin joskus monen tunnin juoksulenkkejä tehnyt? Jos ne ovat vaan unta ;) Onneksi on todistusaineistoja.

Tässäpä vielä tämä meidän Tykkimies Turunen. Lähtee aliupseerioppiin syyskuun alusta. Ihmeissään ollaan ihan tuon nuoren naisen reippaudesta. Kultainen ampumamerkki ammuttuna ja taisteluammunnoista leirillä suoriuduttu. Nämä jutut ovat olleet aina niitä miesten puheita, eikä niistä oo juuri tiennyt... Eilenkin soiteltiin ja Venla oli tullut 20 km:n marssilta täydellä varustuksella ja lämmintä oli noin 23 astetta. Ei ihme, että juuri julkaisivat treeniohjelman kutsunnoissa oleville nuorille.

Ehkä tässä saan tämän kirjoituspään taas auki ja treeneistäkin kiinni.
Eilen kullaanlenkki kävellen/juosten, reilu 11 km
Tänään pyöräilin pyssymäkeen mustikkametsälle
Mitäs lie huomispäivä tuo tullessaan

Alokasta

katsomassa kotiväenpäivillä Kajaanissa.
Hiukan harmitti, kun Kipinä maraton- järjestelyt olivat samana päivänä, mutta voipi olla, että vain yksi tyttäristämme käy armeijan ja meille tapaus on ainutlaatuinen.

Hirmuinen tunnekuohu valtasi minut, kun tuvista marssivat rivistöön, eikä valokuvaamisesta tahtonut tulla mitään, sillä kameran linssi sumeni ;)
Äitin iso tyttö on nyt pois kotoa, melkoisessa elämänkoulussa.

Yksikkö on tuliasemapatteri ja valan myötä Venlasta tulee siis tykkimies.
Usko ja luotto Venlan pärjäämiseen on kova, vaikka kavereista eroon joutuminen varmasti on tämän ikäisille hankalaa. Nivasta lähteneet pojat on suurin osa menneet Sodankylään, joten tutut ovat harvemmassa Kajaanissa.
Kova mimmi, täytyy välillä itsekkin ihmetellä!

 Reservin Luutnantti tarkisti alokkaan kaapin ja kunnossa tuntui olevan.

Kesäkuun loppuun mennessä en liikkunut, vaan lommailin vaan.
Kotiin palattuamme aloin pyöräillä maantiepyörällä ja potkupyörällä... ja kas, kantapää ei tykännyt... ei se tykkää mistään nykyisin. Millekkähän alakas?

Kesäkuu

mennä hurahti kaikensorttisessa höyryämisessä vähän turhankin tiiviisti. Eipä kerennyt tuskailla juoksuhaaveiden kanssa, mutta hiukan harmittaa, kun kilometrikisassa kamut on päässeet auttamattomasti karkuun.


Aikamoinen tajunnan räjäyttävä alku Menorcan lomalle oli ensimmäisenä iltana sinne kantautunut viesti, jossa kuulin tulleeni valituksi Hamk:iin muotoilijan opintoihin. Elämä heitteli kupperskeikkaa vähän aikaa... niin ja tulee heittelemään isoa volttia syyskuun alusta.
Elämäntilanne tässä vaiheessa mahdollistanee opinnot ja odotan syksyä "intopiukkana".
Opiskelun opettelua aloittelin menneellä viikolla Rauskilla digikuvaus-kurssilla, jossa tutustuin valokuvauksen tekniseen osaamiseen ja kuvankäsittelyyn.

Tänään vasta tunnen palanneeni kotiin ja arkeen. On aika vähän huokaista ja ihmetellä elämän kulkua. Kantapää ei ole vieläkään entisensä, vaikka ei olekkaan kipeä, niin on kireä.
Haaveilen silti juoksemisesta...
Liityinkin Facebookin juoksufoorumi.fi sivustolle ja on ollut hirmuisen lohdullista lukea muidenkin vaivaisten päivityksiä!

Kahvakuulailin aamulla ja ajattelin, että ehkä tämä on uuden elämän alku!

Jalka-analyysissä

tänään.
Tutkittiin, kuvattiin, käänneltiin ja väänneltiin.
Jalkani korkea kaariholvi on kuulemma sellainen tekijä, joka altistaa plantaarifaskiitille. Myös moni muut tekijä, kuten lantion vinouma, jota fysioterapeutti haluaisi hoitaa. Juttelimme lantiosta ja pohdiskelimme noita neljää synnytystä, jotka ilmeisesti ovat jättäneet jälkensä. Synnytykset kun ovat ensimmäistä lukuunottamatta olleet kaikki ns. syöksysynnytyksiä... (Älkää lukeko jos kauhistuttaa tai kainostuttaa. Haluan nämä asiat muistiin) Lantion vinouma on aina ollut tiedossa, mutta syy hämärän peitossa. Siksi on nyt ollut mukava jutella sellaisen hyvin asiaa pohtivan fysioterapeutin kanssa!

Pohjallisen teettäminen jätetään elokuun puolelle ja nyt olen tosiaan juoksematta... ollut, hups, melkein kolme viikkoa!

SunLahti-loppunäytös, täältä tullaan

Jalan vointi on tällä hetkellä hyvä.
Kamalan koville jouduin ylioppilasjuhlarutistuksessa ja Sunlahti-työleirillä ;) vielä kun kotiin palattua yksi talon tyhjennysrulianssi, niin loppuviikko on mennyt aivan haihatellessa.
Mutta kun on ollut ihan poikki, niin on ollut helppoa laistaa kaikesta liikkumisesta ja antaa itselle lupa laiskotteluun. Tähän varmasti voisi vaikka tottua ;) Sohvaperunaelämää... ou-jee!


 Kova rutistus tämä SunLahti oli meidän voimistelijoillekkin. Aamuvarhaisella treeneihin ja iltamyöhäisellä vasta nukkumaan. Kotona ollaan nukuttu pois univelkoja.
Vaikka sanonkin, että kova "työleiri"... Niin silti mielessä siintää jo Gymnaestrada.
Katsotaan onko neitosilla sisua jatkaa sinne asti. Toivottavasti! Mukava on ollut telkkarista omia esityksiä ihailla. Vilja pääsi lähikuviin useaan otteeseen ja Viivikin lähikuvissa vilahti.
Vähän tuli sellainen olo, että voisi olla itsekkin esityksissä mukana... Taisin olla viimeksi suurkisoissa esiintymässä vuonna 80...

Äidin tytär- katsokaapa Viljan jalkojen asentoa (toinen vasemmalta)

 Nivala huudettiin avajaiskulkueessa maailiman kartalle... ja kummasti jäimme yleisölle mieleen ;)
Seuraava projekti on huljutella plantaarifaskiitit välimeren aaltoihin. Jo on kumma jos vielä sen jälkeen joku asia stressaa.

Täällä

toivutaan pikkuhiljaa ankarasta rutistuksesta. Nimittäin ylioppilasjuhlista.
Tänään kuulin hyvän kommentin tuttavalta, kun huojentuneena huokailin: "Äidit panostavat juhlien järjestämiseen enemmän, kuin lapset kirjoituksiin lukemiseen" Meillä tämän voi kyllä allekirjoittaa kirjaimellisesti. Mutta varautua piti isoon kävijämäärään ja tälläkin kertaa n.130 juhlavierasta ruokittiin. Kaikki oli tekemisen arvoista!
Niin poikki olin vielä maanantainakin, etten pyörälenkillä saanut sykettä nousemaan kuin sataankolmeenkymppiin :)
Meno vaan jatkuu, huomenna suunnataan tyttöjen kanssa SunLahti-tapahtumaan viikonlopuksi. Jos muita blogisteja lähistöllä, niin moikkaillaan siellä sitten. Minä oon se ryppyotsainen muori, joka ei vielä oo täysin stressitön tämän kevään koitoksista.

Tälle neidolle tuli määräys astua asepalvelukseen 8.7.2013

Haluaisin niin kirjoitella tästä kantapää vaivasta ja episodeista vaivan poistamiseksi.
Tuttu fysioterapeutti kävi meillä juhlissa ja juteltiin hiukan tietenkin kantapään voinnista. Hän oli myös sitä mieltä, että pronaatiotuetut kengät pitää heittää huitsin-nevadaan ja ostaa neutraalit lenkkarit. Myös kunnon pohjalliset pitäisi tettää.
Eilen läksin sitten lenkkariostoksille, mutta ensimmäisessä kaupassa en osannut ostopäätöstä tehdä. Päätin käväistä intersportissa kurkistamassa ja siellä ystävällinen myyjätär halusi tehdä minulle footbalance-testin... ilmaisen sellaisen... testin mukaan nilkkani pronatoivat jalan koukistuessa ja tällähetkellä juoksen juuri sellaisilla kengillä, joita testin mukaan minulle suositeltaisiin. No, repikääs tästä nyt :D
En ostanut lenkkareita.
Viikon päästä oon menossa Laakkosen Esalle jalka-analyysiin.
Enkä juokse! Saatan pyöräillä ja potkutella, mutta vähän aikaa oon nyt juoksematta taas.

Hengissä ollaan

vaikkei jaksaminen ole riittänyt tänne naputtelurintamalle.

Olen huvittanut nivalalaisia uudella kulkupelillä, potkupyörällä, joka on aika vekkuli lenkkeilypeli, tosin kilometrikisaan sillä kilsat kertyvät aika hittaasti.
Ei se tuo jalka vielä oikein hyväksy juoksua, mutta oon kerran pari viikossa käynyt reippailemassa pyssymäessä, sillai mukavasti hengästymässä.

Luulen, että pidän edelleen lomaa blogailusta, sillä 1.6.2013 juhlimme perheessämme taas lakkiaisia. Nyt on ankara leipomisurakka menossa... ja tietenkin kaikenmoista muutakin pientä siivousurakkaa siinä ohessa. Venla on kyllä itsekkin ollut reippaasti urakoimassa mm. ikkunoita puhtoisemmiksi.

Liikkumaan pyrin silti vähintään viis kertaa viikossa: sportstrackeriin päivittyy lenkkeilyt ja nykyisin sykkeetkin.

Katsotaanpa milloinka palajan tälle rintamalle.
Toivottavasti juhlimisten jälkeen into postaamiseen palaa.

Pääosassa

viikonvaihteessa oli tulviva joki.

Talomme on suhteellisen turvallisella paikalla, mutta näköjään kerran kymmenessä vuodessa joki järjestää meille jännitystä elämään. Vaikka muutamavuosi sitten istutetut kuuset ja männyt tulivät jyrätyiksi,  niin en kehtaa murehtia. Omenapuut säilyivät ja marjapensaat näyttävät nousevan.

Lauantai-iltapäivän operaatio oli työntää jäätelit liikenteeseen marjapensaiden päältä. Jarkolta lähti talviturkitkin samalla kun jäälautalta laski persliukua ;)
Lauantai-iltana kävin 5 km juoksemassa. Sunnuntaina otettiin pyörät esiin ja Raudaskylänlenkki (30 km) käytiin polkaisemassa.
Matt Robertsin Juoksemaan kirjan ohjelmia oon tutkiskellut.
Puolikas ois edelleen tähtäimessä alle kahden tunnin... katsotaan nyt. Kantapää ei vielä oo täysin juoksukuntoinen, mutta toiveikas olen edelleen paranemisen suhteen.

Kaikkien

muuttorulianssien jälkeen olemme saaneet tänä viikonloppuna hiukan rentoutua.
Viikolla monet paineet purkautuivat melkoisin piukahduksina ja pamahduksina. Katsotaanpa jos nämä purkaukset riittäisivät vähäksi aikaa.

Treenaushommia aloiteltiin perjantaina kahvakuulalla. Ja lauantaina sitten TA-DAA! vuorossa juoksukokeilu 2,5 km oikiat lenkkarit jalassa. Jarkko juoksi kilometrin enemmän ;) Minä en uskaltanut vielä niin pitkästi... Ennen lenkkiä päätin jo, että pienestäkin kivun tuntemuksesta heitän kävelyksi. Ei tarvinnut!
Lenkin jälkeen tehtiin venyttely.
Hiukan se on arka tuo kantapää, kun olen sitä jyrännyt golf-pallolla, mutta kipua siinä ei ole.

Tänään kahvakuulailua ja toiminnallinen venyttely.
Hitsin kovaa se on tämä kuntoilun aloittaminen. Käytiin tuossa iltakävelyllä tervehtimässä vanhuksia uudessa kodissaan ja molemmat käveltiin sellaista dressman-kävelyä, kun reidet ja persaus huusi hoosiannaa. Ei mee 30 km:n hiihdosta reidet ollenskaan näin tukkoon.

Viikko vielä kulijaillaan ja hoidellaan hieronnalla kantapäätä. Voiskos sitä sitten miettiä jos jotain ohjelmaa aloittelis, no ei ehkä juoksuohjelmaa, mutta treenisellaista.
Tässä vaiheessa heitän hyvästit tämän kevään piikille; siihen ei kerkiä.
Muille juoksuille en vielä...

Kohtuullisuutta

kuulemma pitäisi opetella?
Aiks...Yritän tulkuttaa, etten ole edes liikkunut tänä talvena, kuin kerran pari viikossa... JUU, JUU ne kolmenkympin lenkit ei sitten oo kohtuullisia raihnaselle :(
Viime torstaina maailma meinas romahtaa, kun vihdoin maltilla hoideltu vasen kantapää alkoi osoittaa paranemisen merkkejä, niin salama iski oikeaan kantapäähän. Paniikki, paniikki!
Hädissäni aloin heti tunnustella sääriluun sisäpuolella olevia lihasten kiinnityskohtia ja sieltähän se löytyi; nuppiluun takaa lähtevä lihas oli niin kiriällä, että vinkuna kuului kun sitä peukalolla soittelin. Möyhensin lihasta niin paljon kuin omat voimat riitti ja Jarkko jatkoi vielä irroittelemalla kiinikkeitä sääriluun sisäpuolelta koko matkalta. Hyvä ensiapu, sillä lauantaina kipu ei enää tuntunut.

Tässä sitä taas jauhetaan tätä kantapääasiaa, mutta haluan nämä asiat tarkkaan muistiin, mikä kohta ja missä kipu, millä irtoaa.


Tänään olin taas Kirsin möyhennyksessä ja jalat alkavat olla aika pehmoiset.Viimeksi sain reseptin laittaa etikkaa kantapäähän, joka poistaisi kalkkikertymiä. Viikonverran pidin etikkalappua kantapäässä öisin, kunnes kantapää kuoriutui nahoistaan. Piti lopettaa se homma. Mutta tänään kantapäässä ei enää ollut yhtä kovia möykyröitä, kuin aiemmin. Koko ajan homma menee parempaan suuntaan.

Olen nyt päättänyt olla maltillinen. Nuo jäiset pyörätiet eivät houkuttele "kokeilemaan" kantapään kestävyyttä. Joten nyt ollaan hissun kissun.

Anteeksi äksyilyni, mutta olemme elämänvaiheessa, jolloin meistä alkaa tulla omien vanhempiemme kaitsijoita ja se tahtoo ottaa voimille molemmin puolin.
Vaikka haluaisi näistä purkaa mieltään kirjoittamalla, ei tosiaankaan voi.
Patti tilanne.
Tänä aamuna luin Kalevasta talvisesta telttaretkeilijästä, joka kertoi retkeilyn olevan joskus meditaatiotakin syvempää pään nollausta. Jotakin sellaista tarvisin juuri nyt!

Oliskos aika

aloittaa jonkin sortin treeni, nyt kun on tuo hiihtotonnikin tuli täyteen.

Yllättäen tänä talvena tekniikka hiihdossa on loksahdellut kohilleen ja vauhti on parantunut huomattavasti. Tekniikassa tietenkin huomattava vaikutus on uusilla hyvillä välineillä, mutta uskon, että syksyn kova kyykky- ja punnerrustreeni on myös antanut uutta potkua. Vaikka en ole päivittäisiä lenkkejä pystynytkään tekemään, niin pitkät lenkit ovat tänä talvena lisääntyneet. Kun viimetalvina kolmikymppisiä oon hiihdellyt puolenkymmentä lenkkiä, niin tällevuodelle yli 30 km lenkkejä on tähän mennessä kymmenkunta. Käsien voimaa olen oppinut myös käyttämään, kun käsivarsissa alkaa olla tavaraa millä lykkiä.
Siitä 15 km alle tuntiin tavoitteen täyttymisestä olen jotenkin erityisen tyytyväinen. Tämä tonni ei nyt tunnu niin kummoiselta, nää kelithän vielä jatkuu ja hiihtelykin jatkuu.

Niin se vain on, että elämme aikaa jolloin muiden huolien kantaminen on niin iso osa elämää, ettei rahkeet tahdo riittää muuhun kuin "pääntyhjennyslenkkeilyyn".
Jospa kevät ja juhlajärjestäminen toisivat iloa ja valoa.
Valoa toi  tämä pääsiäinenkin ja serkku, jolle sai huojentua ;)

Millä ilveellä saisin rahdattua itseni salille?