eilettäin, ettei paukut riitä kolmekympin lenkille tänään. Niinpä oli tyytyminen kahteenkymmeneen kilometriin, mutta hyvällä mielellä täällä ollaan: tuuli oli taas eilistä kylmempi, joten Pidisjärvi ja Vinnurvajärvi olivat niitä tuiskussa taistelemis paikkoja. Rimpinevalla olisi ollut kylymää kyytiä , joten suosiolla jätin väliin.Kuitenkin kuusisataa kilometriä on tullut taivallettua hiihtokilometrejä, vain muutama hullu viikko yli sadan kilometrin. Noh, niinhän sitä sanotaan, että vuodet eivät ole veljeksiä.
Lissu tuolla edellisessä kommentissa meinasi, että fanaattista tämä mun hiihtäminen; sitä se on ja intohimoista. Nautin täysin siemauksin: On niin ihanaa, että suomessa on talvi ja kesä. Kun syksyllä on lopen väsynyt juosta lekuttamaan, voi alkaa odottaa hiihtämistä. Sitten keväällä kun tuntee Rimpinevan lenkistä joka sammaltöytäreenkin ja asfaltti alkaa sulaa, niin on ihana pistää lenkkarit jalkaan ja lähteä taas kiekolle juoksentelemaan.
Viimesyksyn kirurgisen operaation jälkeen päätin aloittaa juoksun vasta hiihtokauden jäkeen ja päätös on pitänyt. Nyt pitää saada hiihtämällä kunto nousuun, että jaksaa aloittaa juoksun. Kyllä se tästä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti