PYÖRÄLLÄ PARIISIIN: OSA 1

24.6. - 29.6. Halki puolen Suomen

Maanantai ja matkaan lähdön aika. Jännitystä ja haikeutta ilmassa. Paikallismedian kynsistä maantielle. Onneksi sain Pekan ja Juhan saattajiksi, saattaisi tuntua 160 kilometrin päivätaival pitkältä yksin polkiessa. Porukassa maltoimme pitää rauhallista matkavauhtia yllä, kepeä keskustelu siivitti matkaa. Ensimmäiseksi etapiksi päätettiin Maasydänjärven leinintäalue noin 40 kilometrin kohdalla, pehmeä lasku pitkälle matkalle. Myötäinen tuuli työnsi pyöräilijöita eikä matka painanut menijöitä. 

Reisjärvellä Pekka erkani kohti Haapajärveä ja jatkoimme Juhan kanssa Lestijärven suuntaan. Matka joutui edelleen myötäisen tuulen avittamana. Kinnulassa pääsimme huoltotauolle. Päivikki ja Viivi olivat loihtineet järven rantaa monipulisen lounaan. Vatsa täyteen ja menoksi. 

Tässä vaiheessa tuuli puhalteli niin kylmästi, että vaatetta oli lisättävä. Myös sateenharmaita pilviä kerääntyi taivaalle, onni oli kuitekin tuulen tavoin myötä eikä sade pyöräilijöita kastellut. Matka jatkui rauhalliseen tahtiin Keski-Suomenkin puolella. Tasamaat olivat vaihtuneet mäkimaastoon. Paljon on keskisessä Suomessa asumattomina seutuja. Reilun kuuden tunnin pyöräilyn jälkeen saavumme Kannonkoskelle Nuorisokeskus Piispalaan, joka tarjosi nelihenkiselle poppoollemme majoituksen ja aterian sopuhintaan. Ensimmänen ajopäivä (n. 165 km) oli takana, vauhti oli ollut suunniteltua eikä ongelmia ilmaantunut, itseluottamus ei ainakaan heikentynyt.

Toisena ajopäivänä matkaa oli vain reilu sata kilometriä. Nousumetrejä kertyi kuitenkin edellispäivää enemmän. Piispalasta ajelimme Juhan kanssa kaksin Saarijärvelle, jossa yksin innoittajani Teemu Leivoaro oli järjestänyt paikalliselle huoltamolle pienimuotoisen mediatapahtuman hullun nivalalaisen ohittaessa kaupungin matkallaan Pariisiin. Saarijärvi hyvästeltiin pienen sadekuuron tahdittamana. 

Teemu liittyi joukkoomme paikallisoppaaksi ja lähti opastamaan kohti Jyväskylää. Matka jatkui rauhalliseen tahtiin, vaikka Teemulla olisi ollut menohaluja kovempaankin vauhtiin. Maltoin mieleni ajatellessani tulevia päiviä, hyvä niin. Teemun erehtymättömllä navigontitaidolla saavutimme Jyväskylän kävelykadun Kompassin reilun neljän tunnin ja 105 kilometrin ajon jälkeen. Kompassilta Teemu vielä opasti meidät uutukaiseen GreenStar Hotel Jyväskylään, jossa huoltojoukot, Päivikki ja Viivi, olivatkin jo odottelemassa. Loppupäivä kului tankatessa ja levätessä ja odotellen torstaista koko joukkueen starttia.

Keskiviikkoaamuna -Jarkon päivänä- oli haikeiden hyvästien aika. Starttitapahtumaamme uhkasi vesisade, joten kotijoukot ja Juha lähtivät heti aamusta ajelemaan Nivalaa kohti. Itse suuntasin jännittynein tuntein Kompassia ja muuta joukkuetta kohti. Jännittyneeltä vaikutti tunnelma koko joukkueessa viime hetken huoltotoimenpiteitä tehtäessä. 

Lähtötapahtumassa jokainen joukkueemme jäsen esiteltiin ja haastateltiin erikseen, joten varsinasta starttia saimme tovin odotella. Vihdoin oli lähdön aika ja polkaisimme poliisisaattuessa keskustasta kohti Vaajakoskea, josta jatkoimme suunniteltuun tapaan kahdessa ajoryhmässä kohti etelää. Oma paikkani oli toisen ajoryhmän vetoryhmässä. Vääksyyn oli matkaa noin 170 kilometriä ja nousumetrejäkin yli kilometrin verran. Ryhmäajo sujui varsin mallikkaasti jo näin alkumatkasta. Saimme pidettyä yllä hyvää matkavauhtia vaihtelevasta maastosta huolimatta. 

Reitti oli todellakin kappale kauneinta Suomea: varsinkin Vääksyä lähestyttäessä Päijännettä halkova harjumaisema oli upeaa ajaa, alkaneesta vesisateesta huolimatta. 

Huoltoporukkamme näytti kyntensä heti ensimmäisenä päivänä: jokaisella huoltopaikalla tarjolla oli mahan täytettä monipuolisesti. Helppo oli pyöräilijän polkea, kun tankki oli täynnä. 

Vajaa seitsemän tuntia ajoa ja saimme kivuta viimeisen mäen hotelli Tallukan pihaan. Edessä matkan aikana tutuksi tulevat iltarutiinit: pyörän pesu, henkilökohtainen huolto, illallinen ja nukkumaan. 

Torstai oli koko reissun ikävin ajopäivä. Vika ei ollut maastossa, seurassa eikä miehessä, vaan säässä. Vajaa kymmenen astetta lämmintä ja vesisade. Villa-alusasu oli tietenkin laukussa, eipä paljon lämmittänyt. Ryhmäajon tyyliin vettä tuli paitsi taivaalta, myös tieltä. Näkyvyys jyrkimmissä alamäissä veden roiskuessa oli parin metrin luokkaa. Ajolasit rapaantuivat, ajovaatteet kastuivat, hiekka kirskui hampaissa ja pyörien vaihteistot alkoivat temppuilla. Ei ollut kivaa! Itsellänikin ketju putosi ylämäessä kertaalleen eturattaalta ja samassa rytäkässä tein klossipannut: vasen jalka irti klossista, mutta painopiste päättikin liikkua oikealle ojan piennarta kohti, selälleen jyrkälle pientareelle ja reilun metrin liuku kohti ojan pohjaa ennen kuin sain vasemmankin jalan irti ja pääsin ylös. Ketju paikalleen ja menoksi, ei suurempia murheita. 

Puolen päivän huoltotauolla oli kylmä: tärisin kylmyydestä. Onneksi sade loppui ja reipas meno alkoi lämmittää. Aurinkokin suostui paistamaan. Ajo maittoi taas. Helsinkiä kohti tullessamme maasto helpottui, mutta lisääntyvä liikenne piti vauhdin kohtuullisena. 

Porukalla polkaisimme Helsingin keskustaan, ajelimme Sturenkatua autojen joukossa Alppilan Shellille, joka oli maniosti järjestänyt todellakin tarpeeseen tulleen pesupisteen pyörillemme. Ajoa kertyi yli 7 tuntia ja vajaa 160 kilometriä. 

Perjantai oli kuin päivä armeijassa: kiire odottamaan.  Aamusta ajoimme Olympiastadionnin eteen Mäntymäen kentälle, jonne saapuivat kaikki Suomen joukkueet. Oli sometteluaikaa, kahvitteluaikaa, jätskittelyaikaa, yhteiskuva-aikaa....

Stadionin tornin varjosta ajoimme viisi minuuttia yhtenäisenä lähes 250 pyöräilijän kulkueena läheiseen Töölönlahden puistoon Finlandia-talon, Oodi-kirjaston ja Musiikkitalon kupeeseen yhteiseen lähtötapahtumaan. 

Parin tunnin jutustelun, odottelun ja ystävien tapaamisen (Juha oli ehtinyt jo kotikonnuilleen.) jälkeen lähdimme poliisisaattuessa kohti Vuosaarta ja Saksan-laivaa. Helsingin poliisi teki hartiavoimin töitä ja järjesti meille lähes kuninkaalliset kyydit ajellessamme joukkueittain pitkin Itäväylän keskimmäistä kaistaa satamaa kohti. Teiden varsille ja silloille oli kokoontunut yllättävän paljon kannustajia.  Lämpimässä säässä oli hieno polkea ihmisten huutaessa kannustuksia. Satamassa taas odoteltiin laivaan pääsyä huoltojoukkojemme jälleen tarjoilllessa pientä välipalaa. Lopulta koitti laivaan ajon aika. 

Pyörät pakattiin tiiviisti autokannelle ja polkijat melkein yhtä tiiviisti neljän hengen pikkuhytteihin. Sopu sijaa antoi ja matka taittui sopuisasti kolmen savolaisen kanssa. Kiitos Pekka, Jukka ja Tapani. Vai oliko se niin, että kyllä kolme pohjoispohjalaista yhden savolaisen kanssa pärjää? 

Kolmekymmenen tunnin laivamatkan aikana ehti latautua neljän päivän pyöräilystä saunan, hyvän ruuan, pitkän yöunen ja leppoisan oleilun merkeissä.

Ajokilometrejä kotipihalta Vuosaaren satamaan kertyi 615.

JATKUU LÄHIPÄIVINÄ!