lauantai 16. heinäkuuta 2011

Treenistä

on ollut kai jotain hyötyä.
Ainakin aika parani taas hiukan. Virallista aikaa kai pitää vielä odottaa, mutta varmaan näkyy vielä tämän illan aikana täällä. Oman kellon aika 2:07,27 ja 2:07 jotain oli virallinenkin aika, joten noin 5 min parannusta kevään Pidisjärven ympärijuoksuun.
Aamupäivän tuli vettä taivaan täydeltä ja kerettiin tässä jo harmitella, että jopahan juoksukelin pukkas.
Puoli kahdeltatoista sitten taivas aukeni ja päästiin matkaan loistavissa olosuhteissa.
Alkuun vauhti oli aika reipasta, mutta samalla taktiikalla läksin kuin viimeksi: niin kauan kuin kevyeltä tuntuu, niin menoa vaan (eka kymppi noin 1:01). Reitti oli oikein mukava; kyläraitteja kierreltiin. Kympin kohdalla tunsin jo mojovat rakot päkiöissäni (kosteus varmaan teki tepposet), mutta kannustus oli mahtavaa! Viidentoista kilometrin jälkeen aloin laskeskella, etten ehdi ennätyksen alitukseen, jos vauhti hidastuu enemmän. Hammasta piti purra ja hiukan potkia itseään persauksiin, että "vauhtia nainen!"  Ja niin vain löytyi rutistusta loppuun.
Pieni orastava toivonkipinä hiipii siitä viiden tunnin alituksesta maratonilla, mutta siellä pitäisi osata järkeistää juoksua.
Huomasin juuri, että 500 harjoituskilometriä meni rikki, kun vertaa viimekesän kilometreihin, niin sain 490 km juuri ja juuri täyteen ennen maratonia. Olo on ihan tyytyväinen. Ens viikko kiusataan sukulaisia ja treenaillaan jos rakot antaa periksi.

6 kommenttia:

  1. Rakot ym kynsien irtoamiset ovat kyllä kelju muisto juoksuista, mutta hienoa että sujuu:) Mahdetaanko nähdä ensi viikolla?

    VastaaPoista
  2. Kiitos Ninni! Oli mukava saada aikaa hiukan paremmaksi. Virallinen aika muuten oli 2:07,28

    Pirkko kyllä me taidetaan teitäkin tulla kiusaamaan. Tarkennetaan päivää sittemmin.

    VastaaPoista
  3. Mahtavaa, onnittelut!

    Hienoa, että pystyit kiristämään tai ainakin pitämään saman vauhdin lopussa, se onkin usein se vaikein paikka! Mikä se matka muuten oli?

    VastaaPoista
  4. Kiitti Laura!
    Siis puolimaratonin juoksin... ja tuo kympin aikakin on niinku vartti maraton aika eli 10,5 km aikaan n. 1:01 ... ehkä hiukan liian lujaa vedin siis ekan puoliskan... sanokaa te konkarit? Ja ehkä mahkuja viiden tunnin alitukseen kokonaisella? Antakaa nyt hiukan toivoa, pliis!

    VastaaPoista
  5. Noniin, kato täällä kestää vähän ennenku menee jakeluun :)

    Ehdottomasti on mahkut viiden tunnin alitukseen, mää todellakin uskon niin. Jos on joku hyvä maraton vielä, missä ei ole kammottavan kuuma. Puolimaratonin muuten saa aloittaakin kovaa, ainakin mun mielestä. Maratoni on sitten jo toinen juttu.

    VastaaPoista