torstai 20. toukokuuta 2010

Kovasti mietitytti

tämän päivän lenkillä tulevan lauantain koettelemus.
Ohjelmassa oli tunnin lenkki pk-vauhtia ja pari km ennen loppua 2x400m lopussa täysillä.
Lämmin ilma teki tästä juoksijasta aika vötkylän ja syke meinasi nousta vängällä. Niin taas kävi, etten saanut ensimmäiseen nelisataseen oikeen vauhtirytmiä, joten päätin vielä rypistää kolmannen nelljäsataa metriä... Lopussa täysiä; vaikka kuinka poljin menemään en saanut puristettua alle neljän min kmvauhtia, vaikka joskus olen saanut siihen rutistettua. Enkä edes tiedä mistä kiikasti? Ei vain löytynyt terävyyttä.

Ja sitten se lauantain kymppi; kuulemma pitäisi rutistaa koko matkan kaikkensa... Ei hitsi! Tätä olen pyörittänyt mielessäni. Miten lähdetään kympille juoksemaan niin lujaa kuin pystyy? No lauantai-iltana olen yhtä kokemusta rikkaampi, jos selviän hengissä.
Realistista on, että pitäisi pystyä reiluun tuntiin juoksusta suoriutumaan, mutta jos läkähdytän itseni heti alkuun, niin kyllä käy kalpaten. Tätä nyt olen viikon tässä vatkannut mielessäni, pakko varmaan hermoilla loppuun asti. Miten mää näin vanhuksena tällaisiin hommiin oon hairahtunut?
Kuinkahan sitä sitten maratonille lähtöä  jännittää, kun kympille lähtökin on näin hermostuttavaa?!

3 kommenttia:

  1. Terve!
    Kuules tosi hyvä, että olet näihin juoksuhommiin hairahtunut. Jee vaan.

    Toi on vaikeeta tietää, että miten lujaa pitää lähteä ennätyksen tekoon.

    Hyviä treenejä sulle!

    VastaaPoista
  2. Tsemppiä lauantain koitokseen! Hyvin se menee, kun muistat nauttia juoksemisesta. :) R

    VastaaPoista
  3. Kiitti vaan!

    Jaanaba; samaa mieltä minäkin, vaikka nämä juoksutapahtumat vielä vähän hirvittävät, mutta toisaalta motivoivat kuitenkin.

    Ärrä, minä yritän vähän nauttiakkin, vaikka nyt meinaa hermostuttaa... kaikkeen sitä...

    VastaaPoista