Rääkiltä

tuntui tämäniltainen lenkki. Muuntelin ohjelmaa vähän, koska lenkki olisi ollut sama kuin viime tiistaina eli vartti reipasta. Sykemittariini oli aiemmin ohjelmoitu reipas puolituntinen, joten päätin juosta sen. Eli vartti lämmittelyä, sitten puolituntia alle kuuden minuutin km vauhtia ja loppu sitten vartti (tai loppumatka) verryttelyä.
Vaikka ilma oli lämmin, niin kiekolle juostessani huomasin, että aukealla puhaltaa hirmuinen vinkka ja suurimman osan nopeammasta osuudesta joutuisin puskemaan vastatuuleen. KÄÄK!
Noin vartti nopeasta osuudesta menikin suht mukavasti, mutta sitten alkoi väsymys painaa ja sykemittari piippaamaan, että kiristäppä vauhtia ja minä yritin ja yritin... minuutit kuluivat aika hitaasti. Piti jo alkaa vähän rähistä mielessään: aargh! SISUA NAINEN- juokse... Lääh-lääh! Sitten tsemppaus kääntyi maanitteluksi, vielä kolme minuuttia, yritä juosta rennosti. Aika lailla sykemittarin vaatimissa aikarajoissa pysyin.
Tämä lenkki meni syksyllä aika helposti, mutta nyt oli hankalaa. Vähän kilometrejä alla, sitä kai se on.
Lenkin loppuverryttelyä pitikin sitten jarrutella, kun sykemittari huuteli, että liian lujaa.

Sykkeet kävi maksimissaan 182, että saipa siinä pumppu kyytiä, jospas se siitä voimistuu.

Lenkin jälkeen- Phiuuuh!

Onneksi tuli tehtyä punnerruksia ja vatsalihaksia aamulla.

Mikä mukavampaa

kuin herätä aamulla ilman kellonsoittoa hirmuisen reippaana lenkkimielellä.
Tosin sitä ohjelmaa piti hiukan soveltaa, kun tänään oli iltapäivästä hieronta ja hieronnan jälkeen pitää aina muutama päivä "töövätä". Joten juoksin siis tänään 6,7 km suhteellisen reippaasti heti aamusta... suhteellisen reippaasti tarkoittaa, että yritin juosta sellaista hengästyttävää vauhtia, johon en tahdo pystyä yleensä lenkeillä muulloin kuin kirittäjä kaverina.
Kirsi jynssäsikin minut sitten melko mukavaisesti, ettei tarvi etes kuvitella muutamaan päivään lenkkiä: jalat olivat aika tukossa.
Hyvin kerkiän kuitenkin suoriutua lenkkiohjelmasta to, pe, su tai to, la, su.
Keskiviikkona olisi ollut mahdollisuus mennä Zumbaan ja sitä oikiastaan haluaisin kokeilla... onkohan se kovin rankkaa, arvaisinkohan mennä? Kuka tietää? Voihan olla huomenna, että kunnon työpäivän jälkeen ei olekkaan mehuja edes miettiä zumbaa.

Kun lenkkiä pidentää

pitää jo ottaa huomioon juomapuolikin.

Näin vilpoisilla keleillä (tänään +2 astetta) ei vielä välttämättä tarvi reilun tunnin lenkille juomista, mutta kun juostaan puolitoista tuntia, niin mehua tai urheilujuomaa on syytä varata mukaan. Minulla lenkkijuomat kulkevat mukana selässä:

Evelace myy hyviä urheiluliivejä ja myös tätä "formula-mallia" joissa siis juomat kulkevat selässä. Tosin pussille annettiin hölskymättömyystakuu, joka ei sitten takuu ollutkaan eli juoma kyllä hölskyy ja vaahdottuu, mikä on pieni haitta juostessa. (Tätä suositeltiin myös hyväksi hiihtojuomapulloksi HAH-HAH! Asteen pakkasella mehu jäätyi letkuun ja sellaista jäähilettä sieltä sai imeskellä...)

Siis hölskyttelen mielummin tätä selässäni, kuin niitä pikkupulloja lanteilla tai vyötäröllä.

Juoksimme aamutuimaan Kotilan lenkin, josta pikkuisen kiertämällä saa 13,5 km.

Ja täytyy myöntää, että kyllä jaloissa tuntuu.

 Seuraavana viikonloppuna pitää pystyä 16 km:n lenkkiin ja siitä viikko niin olis se Piikki ja noin 21,5 km. Mutta eiköhän tässä hommat mene putkeen, kun maltilla etenee omia vauhteja.

Ohjelma tänään

pisti mietteliääksi etukäteen. Kun tiesi, että on tiukka puristus tulossa, meinas laiskottaa ja tympästä hirviästi.
Ei huvittanut lenkkeily yhtään!
Siis 7x400m, väleissä 2 min rentoa vauhtia ja ohjeena juosta KV-osuus maksimivauhtia.
Kymmenen minuuttia hölkkäsin ensin lämmittelyksi ja sitten alkoi ensimmäinen rutistus. Juoksin kyllä niin vikkelästi kun kintuista lähti, mutta en tiiä sitten voiko vauhtia sanoa lujaksi? Kiekolle päin lähdin juoksemaan ihan siksi, että ei olisi vaaraa törmätä keneenkään tuttuun. Neljättä spurttia kun ähräsin menemään yritin ajatella niinkuin mieheni neuvoi... voiton puolella ollaan, kyllä tämä tästä. Kyllähän siinä spurtatessa syke nousee ja hengitys muuttuu läähätykseksi. Niinhän se Jopekin sanonut, että välillä pitää juosta niin lujaa, että laatta lentää, sitten voi vähän levähtää ja vaikka pysähtyä, jos ei pääse eteenpäin. No minä pystyin juoksemaan silti koko lenkin ja kymmenen minuuttia loppuverryttelyä.
Koville otti, mutta selvisin hengissä. Tämä lenkki olis mukavampi tehdä urheilukentällä kentän tasaisuuden vuoksi, mutta pitäskö sinne lie mennä keskiyöllä, ettei kukaan urheilija eksyis samaan aikaan ;D

Kun on tottunut niihin tasavauhtisiin lenkkeihin, niin tämä ohjelma tuntuu nyt tosi erilaiselta.
Täytyy vain ajatella, että se tasavauhtisuus ei kehitä.
Tänään tuli postissa Helsinki City 30vuotis juhlamaratoni esite, ja mietiskelin, että mitä ihmettä sitä menee julkisesti tällaisia vouhotuksia kirjoittelemaan. Kova on urakka!

Mukava

lenkki-ilma tänään.
Ja ohjelman mukaan vartti vitosen ennätysvauhtia.
Ohjelmoitiin sykemittariin aluksi 10 minuuttia noin 7min kilometrin keskivauhdilla. Ja sitten se vartti n. 5-6 min kilometrivauhtia. Lopuksi sitten vielä 10 min aloitusvauhtia.
Lenkin aloittaminen tuntui reippaalta ja mukavalta lämpimässä säässä.
Kun sykemittari piippasi vauhdinlisäämisen merkiksi, sekään ei tuntunut hankalalta, mutta jopa alkoi vajaan viidenminuutin vauhdinpidon jälkeen puuskututtaa. Vauhti ei vielä mainittavasti hidastunut siinä vaiheessa.
Kun olin vauhtia pitänyt lähes kymmenen min niin piti alkaa vilkuilla sykemittaria, joko kohta olen ravannut tarpeeksi. Ja sittenpä alkoi mittarikin piipata, että vauhti hidastuuuu ÄÄK! Ei auttanut, kuin pistää kinttua toisen eteen. Muutama viimeinen minuutti meni läähättäen... huh!
Ja loppu tietenkin tuntui aika leppoisalta läpsytykseltä tuon rutistuksen jälkeen.
Ihan mukava erilainen lenkki, tiesi juosseensa.
Seuraavakin treeni on aika kova, kassotaas sitten.
Venyttellä vielä pitäsi illanpäälle, kun tuolta tulvan seurannalta malttaisi: vesi on nimittäin ennätys korkeuksissa.

Ensimmäisen

kevätflunssa potilaan kanssa jäin tänään kotiin. Se tämä ihana lämpö kun houkuttelee vähentämään vaatetta, sitten vilustutaan ja tullaan kuumeeseen.

Tykkään aamuisin tehdä venytyksiä ja lihaskuntojuttuja, jos siihen vain on aikaa; tänä aamuna oli.

Samaisessa Kunto plus lehdessä oli myös mielenkiintoinen juttu venyttelystä ja sitä olen vähän harjoitellut.

Jos kerran luvataan litteä vatsa, niin pakkohan tätä on yrittää ;D

Tämä  spagaati venytys perustuu siis joogaan. En ole koskaan mieltanyt itseäni motenkään notkeaksi, mutta kaikki haastava kiehtoo, joten katsotaan onnistuuko!

Tekniikka on vaikea ja siihen pitää syvällisesti perehtyä.

Ehkä tämä alkaa pikkuhiljaa valjeta.

Juoksu

ei saisi olla vain pahan olon pois vouhotusta. Sitä se nyt minulla on vängällä ollut.

Odotan päivää positiivisempaa.

Lauantaina kävin sellaisen saunalenkki hipsuttelun, sen kuus ja puolikkaisen Pirttirannan lenkin. Lopuksi yritin vähän vauhdin lisäystä ja kyllä vauhtia löytyikin, vähäsen.

Tänä aamuna ajattelin taas vähän pidentää matkan mittaa, joten läksin Savulantielle.
Pirttirannalle kun juoksee voi valita pitemmistä lenkeistä Kullaantien (11km), Savulantien (12km) ja Kotilantien (reilu13km), sitten kun juoksentelee Haapaperälle asti saa mittariin n. 16 km.

Lenkkeilijötä oli jo mukavasti liikenteessä. Pysähdyttiin yhden tuttavani kanssa juuri Savulantielle vaihtamaan kuulumiset... Ja olipa mukava kuulla, että totuttelemista on ollut hänelläkin juoksun saralla tänä keväänä. Vaikka muutamia minuutteja siinä jutusteltiinkin, niin siltikin keskivauhdista tuli parempi kuin tiistain 11km:n lenkkiin, joten voisi kuvitella että jonkinsorttista kehitystä tapahtuu.

Huomenna on lepopäivä ja sitten olen suunnitellut kokeilevani täysin erilaista treeniä kuin ennen. Sen löysin Kunto plus lehdestä, ja sillä nyt kokeillaan piikkiin asti... jos kunto kestää.

Elämä on!

Nyt on pakko päästellä... sori vaan!
Virkamiesten elo olisi paljon helpompaa, kun ei olisi olemassa tällaista rouvaturusta, joka heittäytyy hankalaksi. Olen yrittänyt saada ihmisiä vastuuseen lantatunkiosta, joka on ajettu tulvavirtojen vietäväksi naapurissamme. Ei rakennustarkastaja sen kummemmin kuin ympäristösihteerikään korvian lopsauttaneet asialle. Minä sain hepulin ja kysyin tänään ympäristösihteeriltä (en kovin ystävällisesti) miksi kunnassa on ympäristösihteeri, mitä hänen kuuluu ylipäätään tehdä työkseen. Hän oli sitä mieltä, ettei asia minulle kuulu! Voitteko kuvitella! Julkisessa virassa. Tällä tolalla on meidän ympäristön suojelu.
Jäin puhelun jäkeen miettimään seuraavaa siirtoa, kun sitten tunteroisen päästä tunkiota alettiin kauhoa traktorin lavalle... viisi isoa peräkärryllistä vietiin sontaa pois, siis vain noin 40 kuutiota, tuosta olohuoneemme ikkunan alta. Kyllä maalaiselämä on ihanaa!
Niin, tämä ei pääty tähän. Läksin lenkkeilemään taas hiukan kireissä tunnelmissa. Kolmisen kilometriä taivallettuani tuntui jo melkein mukavalta, kunnes sautin tutun henkilön: "Päivikki, Päivikki! Sinä juokset aivan väärin!" Voi helevetti (äiti ei tykkää kiroilusta, mutta nyt on pakko) Ei riittänyt huumori, ei. "Korjataan se nyt, heilutat liikaa ylävartaloasi" Minä vastasin haluavani nauttia juoksusta "ja sinä olet nyt vapaalla!" yritin painottaa. No hän vain halusi nyt korjata väärän juoksutekniikkani, enkä minä ollut ollenkaan vastaanottavainen. Se siitä lenkkinautinnosta. Loppumatkan hoin itselleni, yritä juosta oikein, yritä juosta oikein. Juoksin tunteroisen VÄÄRIN, noin kahdeksan kilometriä. Ja kyllä on paskan maku suussa, eikä tässä ole edes kaikki mikä tällähetkellä mättää.
Tämä oli nyt pakko suoltaa; antakkee anteeksi!

Luovutin

haaveet hiihtämisestä tälle keväälle ja kannoin monot haikein mielin varastoon.
Hiihtokausi loppui kesken, mutta vuodet eivät ole veljeksiä. Vaikka lunta oli paljon, hiihtokelejä vähän. Ja siihen on nyt tyytyminen.
Myöskään pääsiäislenkkeily ei onnistunut suunnitelmien mukaan. Jalat jurmahtivat ankaraan jumitukseen ja tunnustan, että ne venyttelytkin hiukan lipsuivat. Sunnuntaina sain kuitenkin apua kireisiin "penikoihin" Tiinalta, joka Helsingistä asti tuli kireät säärilihasten kiinnittymät irroittelemaan. Maanantaina kun vielä Tiina viimeisteli työnsä, niin tiistaina jalat olivat jo juoksukunnossa! (Että suurkiitokset tulevalle urheiluhierojalupaukselle!!!)
Eilen sitten oli päässä niin monta ketutusta(lähinnä olemattomat työtunnit ym. harmistukset), että juoksulenkki venyi aika pitkäksi. Läksin tsekkaamaan Kullaantien kunnon, sulanut oli, vain muutama hiukan sohjoinen pätkä.
Kilometrejä kertyi mittariin 11,4 km ja aikaa meni tunti kakskyt min. Jotta sellaista lyllerrystä.
Jospa tämä tästä pikkuhiljaa muuttuisi juoksun tapaiseksi. Pidisjärvipiikkiin on enää muutama viikko, huh!

Vapaat aamut

ovat parhaita lenkkeilyyn. Tänä aamuna taisi olla jo 4 astetta lämmintä, kun läksimme juoksemaan. Vielä täytyy hiukan miettiä mitkä polut ovat sulana, mutta sulaminen on ollut kyllä vauhdikasta. Sellainen mukavan sumuinen happirikas oli ilima.
Mieheni lähti mukaan lenkille ja pohti samaa kuin minä tiistaina; miten lähtee juoksu sujumaan.
Lähtihän se niinkuin ennenkin. Kuuma meinasi tulla, hiukan varustuksen kanssa mietintää... paljonko pitää olla vaatetta päällä. Vaikka kai sitä lämmin saa juostessa tullakkin ;D
Tuo "mokkula"  tuossa lenkkarin nauhoissa  mittaa matkaa ja tänään mittariin sitä kertyi 7,5 km ja aikaa lenkkiin 51minuuttia. Minulla meinasi jalat olla kankeana vieläkin edellisestä lenkista, varsinkin reiden takaosat. Tuntui siltä etteivät oikein vertyneet ollenkaan. Tänään ja huomenna ehkä täytyypi venytellä hiukan totisemmin, ei riitä aurinkotervehdys aamulla. Sunnantaina sitten vasta seuraava lenkki.