haaveet hiihtämisestä tälle keväälle ja kannoin monot haikein mielin varastoon.
Hiihtokausi loppui kesken, mutta vuodet eivät ole veljeksiä. Vaikka lunta oli paljon, hiihtokelejä vähän. Ja siihen on nyt tyytyminen.
Myöskään pääsiäislenkkeily ei onnistunut suunnitelmien mukaan. Jalat jurmahtivat ankaraan jumitukseen ja tunnustan, että ne venyttelytkin hiukan lipsuivat. Sunnuntaina sain kuitenkin apua kireisiin "penikoihin" Tiinalta, joka Helsingistä asti tuli kireät säärilihasten kiinnittymät irroittelemaan. Maanantaina kun vielä Tiina viimeisteli työnsä, niin tiistaina jalat olivat jo juoksukunnossa! (Että suurkiitokset tulevalle urheiluhierojalupaukselle!!!)
Eilen sitten oli päässä niin monta ketutusta(lähinnä olemattomat työtunnit ym. harmistukset), että juoksulenkki venyi aika pitkäksi. Läksin tsekkaamaan Kullaantien kunnon, sulanut oli, vain muutama hiukan sohjoinen pätkä.
Kilometrejä kertyi mittariin 11,4 km ja aikaa meni tunti kakskyt min. Jotta sellaista lyllerrystä.
Jospa tämä tästä pikkuhiljaa muuttuisi juoksun tapaiseksi. Pidisjärvipiikkiin on enää muutama viikko, huh!
Meillä on siis tuleva urheiluhieroja suvussa, hienoa!
VastaaPoistaHyvä että ketutukseen on tuollainen lääke, jollakin se voisi olla joku vähän vähemmän terveellinen.